Mikkelin Kiviveistämö on nyt Mikkelin Hautakivi
Kaunis hautakivi suoraan valmistajalta
Haluamme uuden nimen kertovan selkeämmin, mitä teemme. Meiltä saat kaikki hautakiviin liittyvät palvelut.
Suunnittelemme ja valmistamme hautakivet käsityönä – aina yksilöllisesti ja asiakkaan toiveiden mukaisesti. Perheyrityksenä toimiva hautakivimyymälä sijaitsee Mikkelissä, Rantakylässä. Meiltä saatte kokonaispalvelun suunnittelusta hautakiven asennukseen. Myymme hautakivet suoraan asiakkaille eli niitä ei voi hankkia hautaustoimistojen kautta. Lisäksi kunnostamme ja lisäämme nimiä vanhoihin hautakiviin. Palvelemme ajanvarauksella joustavasti, myös ns. virka-aikojen ulkopuolella.

Tervetuloa tutustumaan lähes 100 mallikiven näyttelyyn
Ota yhteyttä ja kysy lisää!
Neuvomme ja olemme apunasi hautakiven valinnassa sekä kaikissa kiven hankintaan ja kunnostuksiin liittyvissä käytännön järjestelyissä.
Tervetuloa käymään!
Toimimme ajanvarauksella, mutta useita kivimalleja on esillä myös hautakivimyymälämme pihalla, joihin on siis mahdollista tutustua, vaikka emme olisi paikalla. Voit myös ottaa mukaasi hautakiviesitteen hinnastoineen toimiston oven vierestä löytyvästä postilaatikosta.
Hautakivimyymälä ● Ratatie 4, 50600 Mikkeli